AUTUAS WŁADYSŁAW FINDYSZ, PAPPI JA MARTTYYRI

Portret beatyfikacyjny bł. Władysława Findysza

AUTUAS WŁADYSŁAW FINDYSZ,
PAPPI JA MARTTYYRI

WŁADYSŁAW FINDYSZ syntyy Krościenko Niżnessä lähellä Krosnoa (Puola) 13. joulukuuta 1907 Stanisław Findyszin ja Apollonia Rachwałin, vanhan katolisen maanviljelijäperheen lapsena. Seuraavana päivänä, 14. joulukuuta 1907, hän syntyy armon elämään kasteen kautta Pyhän Kolminaisuuden seurakuntakirkossa Krosnossa.
Vuonna 1919 hän päättää peruskoulunsa, jota felisiaanisisaret (CSSF) ylläpitävät Krościenko Niżnessä, ja aloittaa opinnot valtion omistamassa lukiossa. Syksyllä 1927 hän matkustaa Przemyśliin aloittaakseen pappisseminaarin. Pappeuteen valmistautuminen tapahtuu rehtorin, autuaan papin Jan Balickin, johdolla. Mainittu opiskeluaika huipentuu papiksi vihkimiseen 19. kesäkuuta 1932. Sen jälkeen hän toimii kappalaisena Borysławin, Drohobyczin, Strzyżówin ja Jasłon seurakunnissa. Tämän jälkeen, 8. heinäkuuta 1941, hänet nimitetään Nowy Żmigródissa sijaitsevan Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin seurakunnan seurakunnasta vastaavaksi papiksi, kunnes vuotta myöhemmin, 13.8.1942, hänet nimitetään saman seurakunnan kirkkoherraksi.
Isä Findyszin kolmen vuoden pastoraalista työtä Nowy Żmigródin seurakunnassa leimaavat omistautumisen pastoraaliselle työlle sekä sodan katkerat kokemukset. Lokakuun 3. päivänä 1944 saksalaiset karkottavat hänet yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Palattuaan seurakuntaan 23.1.1945 hän omistautuu seurakunnan uudelleen järjestämiseen.
Sodan jälkeen hän työskentelee kommunistisen hallinnon vaikeina aikoina. Isä Findysz jatkaa työskentelyään ihmisten moraaliseksi ja uskonnolliseksi uudistumiseksi huolehtien siitä, että uskovat ja aivan erityisesti nuoret säästyisivät kommunismin suunnitelmallisista ja tehokkaista pyrkimyksistä levittää ateismia. Hän auttaa myös taloudellisesti kaikkia seurakuntansa alueen asukkaita riippumatta heidän kansallisuudestaan tai uskonnostaan sekä pelastaa lukuisia ns. Łemkin perheitä (kreikkalaiskatolilaisia), joita kommunistiset viranomaiset vainoavat vakavasti, ja joita uhkaa säälimätön karkotus omilta asuinsijoilta.
Isä Findyszin pastoraalityö on erittäin epämieluisaa kommunistihallinnolle. Vuodesta 1946 salainen palvelu pitää häntä silmällä. Vuonna 1952 kouluviranomaiset kieltävät häneltä katekeesin opettamisen lukiossa. Hän ei voi myöskään toimia seurakuntansa koko alueella, koska alueen viranomaiset hylkäävät peräti kahdesti (vuosina 1952 ja 1954) hänen oleskelulupa-anomuksensa rajavyöhykkeelle, jolla osa hänen seurakunnastaan sijaitsi.
Kirkon johto pitää häntä kuitenkin esimerkillisenä kirkkoherrana. Hänestä tulee Expositorio Canonicali eli kunniakaniikki vuonna 1946, minkä lisäksi hän saa rochetin ja mantellettan vuonna 1957. Samana vuonna hänet nimitetään ensiksi Nowy Żmigród dekanaatin varadekaaniksi, kunnes 1962 hänestä tulee dekaani.
Vuonna 1963 hän aloittaa ”konsiliaariset hyvyyden teot” (Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen hengelliseksi tukemiseksi) lähettäen kirjeitä ja vetoomuksia seurakuntalaisilleen uskonnollisen ja moraalisen epäjärjestyksen tilanteessa, kehottaen ja kannustaen heitä kristillisen elämän vakauteen. Kommunistiset viranomaiset vastaavat tällaiseen toimintaan vakavasti ja syyttävät häntä uskovien pakottamisesta uskonnon harjoittamiseen ja uskonnollisiin riitteihin. Marraskuun 25. päivänä 1963 häntä kuulustellaan Voivodaton syyttäjän toimistossa Rzeszówissa, hänet pidätettään ja siirretään Rzeszówin linnan vankilaan. Joulukuun 16. ja 17. päivänä 1963 pidetään oikeudenkäynti Voivodaton tuomioistuimessa Rzeszówissa, jossa hänet tuomitaan kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Tutkinta, syyte ja tuomio perustuvat 5. elokuuta 1949 annettuun Lakiin omantunnon- ja uskonnonvapaudesta, joka oli yksinkertaisesti kommunistihallinnon väline rajoittaa ja poistaa usko ja katolinen kirkko julkisesta ja yksityisestä elämästä Puolassa. Isä Findyszin mainetta tahrataan julkisesti, häntä herjataan ja hänet tuomitaan lehdistössä ilmestyvillä kirjoituksilla. Rzeszówin linnassa häntä kohdellaan huonosti ja nöyryytetään fyysisesti, psyykkisesti ja hengellisesti, kunnes 25. tammikuuta 1964 hänet siirrettään Montelupichin kadun vankilaan Krakovaan.
Vähän ennen pidätystään (syyskuussa 1963) hän oli läpikäynyt vaikean leikkauksen, jossa häneltä oli poistettu kilpirauhanen, ja hänen terveydentilansa pysyy epävarmana komplikaatioiden uhan takia. Hän on toipilaana, mutta edelleen hoidossa lääkärien valvonnassa odottamassa toista leikkausta, joka on suunniteltu saman vuoden joulukuuksi ruokatorvessa sijaitsevan syöpäpesäkkeen poistamiseksi. Esitutkinta, oikeusprosessi ja vankilaolojen koettelemukset vaikuttavat epäilemättä isä Findyszin sairauden kehitykseen niin, että hänet joudutaan siirtämään vankilan sairaalaan. Hänen sairautensa ei osoita parantumisen merkkejä hoidon ja erikoislääkärien puuttumisen takia, mutta ennen muuta siksi, ettei hänelle sallita leikkausta syöpäpesäkkeen poistamiseksi. Käytännössä hänet tuomitaan hitaaseen kuolemaan. Sairaus etenee jatkuvasti, kuten Rzeszówin ja Krakovan vankiloiden sairaaloissa tehnyt lääketieteelliset tutkimukset osoittavat.
Vankilatuomion alusta alkaen asianajaja ja Przemyślin hiippakunnan kuuria vetoavat Rzeszówin syyttäjään ja tuomioistuimeen pyytäen pidätyksen keskeyttämisestä hauraan terveyden takia, joka voi johtaa kuolemaan, mutta pyynnöt torjutaan monta kertaa, kunnes ainoastaan helmikuun lopulla 1964 Varsovan korkein tuomioistuin suostuu niihin.
Vakavasti sairaana hän palaa 29. helmikuuta 1964 Nowy Żmigródiin. Hän pysyy pappilassa kärsivällisenä ja alistuen Jumalan tahtoon, kantaen sairauden ja uupumuksen tuskat. Huhtikuussa hänet otetaan hoitoon Wrocławin erikoissairaalaan. Tutkimukset, sairaalan huomiot ja lisätutkimukset paljastavat, että syöpä on saavuttanut sellaisen tilan, joka ei mahdollista enää leikkausta. Sairastuneena keuhkolaajentumaan ja voimakkaaseen anemiaan, joka on aiheuttava kuoleman, hän palaa kotiin.
Elokuun 21. päivän aamuna 1964, vastaanotettuaan pyhät sakramentit, hän kuolee Nowy Żmigródin pappilassa ja 24. elokuuta hänet haudataan saman kaupungin seurakunnan hautausmaalle. Hautajaiset pidetään mons. Stanisław Jakielin, Przemyślin hiippakunnan apulaispiispan johdolla, ja niihin osallistuu 130 pappia ja lukuisia uskovia.
Kesäkuun 27. päivänä 2000 Rzeszówin piispa, mons. Kazimierz Górny, aloittaa lukuisien uskovien pyynnöstä hiippakunnalliset tutkimukset isä Władysław Findyszin autuaaksi julistamista varten.
Autuaaksi julistamisen prosessin Rooman vaiheen aikana Pyhien julistamisen kongregaation on tunnustanut, että isä Władysław Findysz pidätettiin ja tuomittiin kommunistihallinnon toimesta evankeliumin julistamisen takia, ja että hänen vangitsemisensa yhdessä fyysisten ja hengellisten kärsimysten kanssa aiheuttivat hänen kuolemansa, minkä vuoksi häntä täytyy pitää marttyyrina uskon tähden. Tämä päätös on esitetty Pyhälle isälle, joka on sen hyväksynyt. Joulukuun 20. päivänä 2004, Hänen Pyhyytensä Johannes Paavali II:n läsnä ollessa, on hyväksytty dekreetti, joka tunnustaa isä Władysław Findyszin marttyyrikuoleman.
Apostolinen kirje, jolla hänen pyhyytensä paavi Benedictus XVI on liittänyt hänet autuaiden joukkoon, julkistettiin juhlallisesti 19. kesäkuuta 2005 Varsovassa, kansallisen eukaristisen kongressin päätöstilaisuuksien yhteydessä.
Tämä on ensimmäinen jo päättynyt autuaaksijulistamisprosessi, joka liittyy sellaiseen Jumalan palvelijaan, joka on ollut Puolan kommunistihallinnon uhri. Lisäksi tämä on ensimmäinen autuaaksijulistamisprosessi, joka on aloitettu Rzeszówin hiippakunnassa.

tłum: ks. Tuomo Tapio Vimpari

www.findysz.org